Puutarha ihmettelee, mikä on erilaista kuin ennen? Pimeys ottaa pidempiä askelia. Ilmassa on kirpeä tuoksu, joka enteilee yöpakkasia. Mutta niin on aina ollut, se merkitsee vain talviunen lähestymistä.
Mikä on erilaista kuin ennen? Liljat ovat kellastuneet, törröttävät ruskeina rankoina perennapenkeistä. Jättiverbenoiden violetti kukkapilvi huojuu silti korkealla, syksystä piittaamatta. Syysleimut ovat vielä nupuilla. Tsinniat hehkuvat, malopit punastelevat ujoina. Bellikset ja sarviorvokit kukkivat, pallohortensia kukoistaa, syysvuokko aukoo nuppujaan. Niin kuuluu olla.
Uusia kukkamaita on kaivettu. Pähkinäpensaan alla rinteessä kasvavat nyt himalajanvuokko, posliinivuokko ja kalliokielo. Niiden elinpiiriä kortteita ja rikkasinappeja vastaan puolustavat kanadanvuokko ja valkoinen tuoksukurjenpolvi.
Osa pioneista vaihtoi paikkaa ja niiden tilalle tuli persian keltaruusu. Pionit löysivät uuden, syvämultaisen ja aurinkoisen paikan.
Mutta mikä on erilaista kuin ennen? Pionit vilkuilevat peloissaan liian lähelle tunkevia karhunköynnöksiä ja nokkosia. Niiden mustat ja valkoiset juuret kiemurtelevat mullan alla lähemmäksi ja lähemmäksi. Päivänliljat silmäilevät epäröivästi vieressään kasvavia keltakurjenmiekkoja. Voiko luottaa siihen, että ne eivät valtaa koko tilaa? Miksi tuntuu siltä kuin ei voisi? Ja mihin kaikki kukkaruukut ovat kadonneet? Ahkeraliisat, verenpisarat, begoniat?
Taimet eivät murehdi. Ne ovat vielä niin pieniä, etteivät tiedä mitään edes talvesta, ojentelevat vain rauhassa pikkuisia juuriaan pehmeässä multapenkissä, haukottelevat. Mutta isommat tähyilevät ympärilleen, huomaavat taimen vierelle nousseen nokkosen tai koivun taimen. Miksi kukaan ei tule nyppäämään sitä pois? Miksi karhunköynnös hymyilee vinoilla lehdillään valmiina kuristamaan kaiken ympäriltään. Miksi kortteet kurkottelevat lähemmäksi, vihamielisinä vaanien? Miksi maahumala viskoo noin villisti lonkeroitaan eikä kukaan toru sitä, saati kisko sen ahneita varsia pois kurjenpolvien kimpusta?
Missä ovat puutarhurin askeleet? Niitä ei enää kuulu. Ilman niitä villikasvit valtaavat alaa. Puutarhasta tulee taas villi, nokkosten ja kortteiden, ohdakkeiden ja voikukkien, karhunköynnöksen, kiertotattaren, japanintattaren, ratamoiden, rikkasinappien, valvattien, pujojen ja horsmien puutarha. Koivut maistelevat tuulia, siementävät, miten tukahduttavaa. Kukat painavat päänsä ja toivovat, että kaikki tämä merkitsee vain talvea, nukahtavat lepoonsa.
Mutta puutarhuri ei palaa. Hän on lähtenyt, muuttanut pois.
metsarinteenpuutarha 