Olen kylvänyt

Kylvölaatikot

Eilen oli täysikuu. Nyt ei voi kylvää mitään kukkia kahteen viikooon. Kylvin aikaisemmin, uudenkuun jälkeen Kukkia. Kylvin vain kukkia. Perennoja, joiden siemenet vaativat kylmäkäsittelyn. Vaikeita kasveja siemenestä kasvatettavaksi kuten jouluruusu, sinivaleunikko, pioni, iso pukinjuuri, kilpirikko. Kasvualustaksi kylvömultaa ja perliittiä, peittely vermikuliitilla. Ei pitäisi olla ainakaan alustasta kiinni.

Säästin koko loppuvuoden ja alkuvuoden einesrasioita. Jauhelihan ja broilerin neliskulmaiset muovirasiat ovat mainioita. Lopulta säästin myös jogurttipurkkeja, margariinirasioita ja raejuustopurkkeja. Ja huomasin, että tomaattirasiat ja viinirypälerasiat ovat pieniä minikasvihuoneita. Ne voi sitten käyttää uudelleen ja uudelleen, kunhan siemenet itävät, taimet kasvavat ja ne koulitaan ruukkuihin. Ruukuiksi olen hankkinut turveruukkuja, jotka voi istuttaa suoraan maahan.

Siemenet olivat keittiössä lämpimässä puolitoista viikkoa. Sitten kaivoin ne lumihankeen kuukaudeksi, jouluruusun kuudeksi viikoksi. Lunta on. Sitä todella on. En muista talvea, jolloin sitä olisi ollut näin paljon. Pihalla alkaa olla puolentoista metrin kinoksia, joihin sitä on kolalla nosteltu. Lapsesta ne varmaan näyttävät valtavilta. Aikuisestakin ne ovat valtavia. Loppuisi jo. Kevääksi tulee tulva, jos kaikki sulaa kerralla lämpimänä kautena.

Pelargonit itivät viikossa, kymmenestä siemenestä yhdeksän sirkkalehtitainta. Nyt niille ei ole tapahtunut mitään moneen päivään. Ne kasvattavat varmaankin juuria.

Mitenköhän jaksavat viime kesän uuden kukkapenkin perennat ja sipulit? Siitä piti tulla pionien aurinkoinen koti, mutta se oli melkein uima-altaana koko syksyn. Pakko siirtää pionit taas pois, uuteen paikkaan. Ja muistaa, että pioni haluaa hiekkaa ja kiveä, ei turvetta.

Surulliseen uima-allaskukkapenkkiin istutan kosteikkokasveja. Löysin nettikaupan, jossa oli suomalaisten luonnonkasvien siemeniä, myös kurjenmiekkaa. Ja ranta-alpia, rantakukkaa ja rantatädykettä. Jossakin oli myös rentukoita. Kas, nyt on näin, että tontilla on monta kosteaa kohtaa. Kurjenmiekan raakoja palkoja olen kerännyt Pukkeenrännelistä ja Ahlaistenjoelta. Eipä niistä ole koskaan oikein mitään tullut, mutta nyt voi yrittää kasvattaa kesäkasveja ostosiemenistä myös mökille. Kurjenmiekkaa siis tarvitaan paljon, ainakin neljä pussia siemeniä. Se on ihana kasvi.

Sinivaleunikko. Se on kaunis, sointuva sana. Se haluaa happamen, läpäisevän maan. Ei siis turvetta sillekään, ei liioin pionien viereen. Kohopenkki.

Olen hankkinut myös alppiruusujen siemeniä. Ehkä on sulaa hulluutta kasvattaa niitä siemenistä, mutta haasteet tekevät puutarhuroinnin mielenkiintoiseksi. Tontilla on myös paljon varjopaikkoja varjolaikkoja varhosaikkoja (varjosaikko kuulostaa ihan kasvin nimeltä – miksei sellaista ole olemassa?), joihin yritän löytää varjon kasveja. Varjoliljaakin voisi kasvattaa siemenestä. Niitä pitää saada lisää. Tontin eteläisin osa on varjoisa. Siihen voisi rakentaa lehtomaisen puutarhan, jossa takana on suuria alppiruusuja, edessä saniaisia, kuunliljoja, varjoliljoja, katvioita, kärhöjä, kurjenmiekkaa, tähtililjaa. Mutta ei noita samaan penkkiin voi laittaa, koska varjolilja on kalkinsuosija, alppiruusu kalkinkarttaja. On siis laadittava useampia ryhmiä.

 

Blogin tarkoitus

Miksi tämä blogi tuhansien turhien blogien lisäksi?

Tämä blogi voisi yhtä hyvin olla puutarhapäiväkirja työpöydällä tai muistitikulla, ja harkitsinkin pitkään, jäisikö se vain sellaiseksi. Tavoitteena on kukoistava ja monipuolinen puutarha, joka on niin rehevä, että rikkaruohot eivät mahdu väliin. Siksi se on lopulta myös helppohoitoinen, mutta se on pitkän tähtäimen tavoite.

Puutarhapäiväkirja on tämän projektin tuki. Kuvittelen, että epätoivon hetkinä voi palata ihailemaan ikuistettuja onnistumisia ja huomata, että hankaluuksistakin on selvitty ja selvitään siksi vastakin.

Omille vanhoille merkinnöille puutarhan suunnittelusta ja työstämisestä on käyttöä. Puutarhan rakentaminen on niin pitkäjänteistä työtä, että kaikki muistiin kirjatut havainnot kasvien kylvämisestä, itämisestä, istuttamisesta, talvehdittamisesta ja menestymisestä ovat hyödyksi tuleville suunnitelmille.  Vuosien säähavainnotkin ovat hyödyksi. Tämä kaikki voisi kuitenkin olla vain päiväkirjana työpöydällä ja muistitikulla.

Merkintöjen jakamista sen sijaan puoltaa esimerkiksi pohjoinen luonto. Puutarhanhoito on asia, jonka luonnostaan haluaa jakaa muiden harrastajien kanssa, koska ongelmat kuten kesän tai talven onneton sää, surkea savinen maa tai tontille levinneet äkäiset vieraslajit ovat yhteisiä ongelmia. Liian sateinen tai paahteinen kesä tai märkä, vähäluminen talvi on luonnonvoima, jonka jakaminen toisten bloggaajien ja maailman kanssa voisi helpottaa edes vähän harmia, jonka se tuo.

Puutarhanhoito on myös ikuisesti kiinnostava ihminen vastaan luonto –ristiriita. Blogi ei jumitu pelkkään omien tekemisten raportointiin. Projektissa on aina olemassa epävarmuustekijä – sää ja tämä pohjoinen luonto – joka joko tukee omia pyrkimyksiä tai tuhoaa ne. Ehkä siis kerrottavaakin aina löytyy. Valokuvat ovat ongelma. Kamera on, aikaa kuvankäsittelyyn ei.

Taidan siitä huolimatta perustaa blogin.