Ikävä sade, ikävä kylmyys. Ikäviä jälkiä vasta istutetussa kuunliljapenkissä.
– Samperin sorkkaeläimet, ajattelen ääneen. – Pitäisi laittaa ne lihoiksi. Voisin teurastaa ne #&@%§!:eet.
– Eiii, äiti, et saa. Ei kauriita saa tappaa.
– Jos rosvopaistia suuressa kuopassa, josta olen kaivanut japanintattaren juurakot pois? Kaksi vihollista yhdellä kuopalla…?
– Ei ei, et saa. Ethän teurasta niitä äiti?!
– Kulta, älä ole höhlä. Miten minä sen muka tekisin? Eihän minulla ole kivääriä tai aseenkantolupaa tai metsästyslupaa? En minä edes HALUA metsästyslupaa. En voisi tehdä sitä oikeesti, en mitenkään, minä sanon. Lapsi rauhoittuu.
Mutta murhanhimo ei heti hellitä. Riivatun elukat söivät kaikki keltareunaiset kuunliljat ja ruusuliisat ja verenpisarat ruukuista. Juurta myöten. Ne verenpisarat eivät siitä toivu. Ne eivät koskaan kuki. Ihana fuchsia pink marsmallow ei KOSKAAN kuki! minä ajattelen. Tarviiko muka lupaa omalla tontilla? Jos kuitenkin ansakuoppa ja sinne teräviä seipäitä pystyyn? minä ajattelen.
Aguilegia vulgaris ’Tower Light Blue’
Keltakurjenmiekka kukkii
Kullero
Rhododendron catawbiense ’Grandiflorum’ kukkii vasta nyt
metsarinteenpuutarha 