Toukotyöt

Penkki täyttyyKultatyräkki, penkin ensimmäinenKoulin, kastelen, kylvän, haravoin, kitken, raivaan. Kohta alan kääntää nurmikkoa, kantaa turveharkkoja ja kärrätä multaa uusiin perennapenkkeihin. En siis mitenkään ehdi postata merkintöjä blogiin. Kuvatkin tulevat viiveellä, joskus, kunhan ne ehtii kamerasta ottaa ja käsitelläkin.

Kyttään myös sääennusteita kuin jyväjemmari ainakin.
Ilmatieteen laitoksen paikallissää ennustaa viisi päivää kerrallaan.
Amerikkalainen AccuWeather ennustaa pitkälle eteenpäin. Usein pieleen. Mutta niin kauan kuin joku sääpalvelu vilauttaa ennusteissaan hallan tai kovemman pakkasen mahdollisuutta, varaudun raahaamaan taimia sisään. Nyt kylmiä öitä ei ennusta enää kukaan. Uskaltaisinko jo viedä daaliaruukutkin ulos?
Narsissit ja vuorenkilvet kivikossa

Perennapenkit täyttyvät tänä kesänä kesäkukista. Perennantaimille perustan jonkinlaisen lastentarhan puolivarjoon. Siellä ne saavat kasvaa ja vahvistua ja vasta elokuussa ne päätyvät varsinaisille kasvupaikoilleen juurtumaan ja varautumaan talveen. Sillä aikaa niiden paikoilla kukkivat kaunokit, asterit, kosmoskukat, hämähäkkikukat, unikot ja muut.

Kaadetun kuusen vapauttamaan nurkkaan tulee metsäpuutarha. Pieni tyttäreni keksi, että toisen kuusen ja tammen välissä voisi olla kaariportti, joka johtaa puutarhaan. Siitä tulee huone, puutarhahuone kuusiaidan kulmaan, tammen taakse. Ennen kaariporttia on vuokkojen, varjoliljojen ja esikkojen valtakunta, jonka läpi kaartelee pieni polku alppiruusujen maahan. Portin jälkeen voisi olla pieni, hyvin pieni kivetty alue, ehkä vain neljän laatan verran tilaa pysähtyä ihailemaan alppiruusujen kukintaa. Sitten joskus, kun siellä on alppiruusuja. Haaveilen myös magnoliasta, jolle siinä nurkkauksessa olisi ehkä suotuisa pienilmasto ja joka haluaa samanlaista hapanta multaa kuin alppiruusutkin. Jos ei magnolia, niin jokin hortensia. Ehkä joka tapauksessa hortensia, jotta kukkia näkyisi syyskesälläkin. Ja hapan maa merkitsee, että loppujenkin lajien pitää olla kalkinkarttajia. Varjoyrtti, angervot, lumikki, kolmilehti, tiarella. Ja kuunliljoja. Sain eräältä ystävältä ihanan lahjan: valtavan juurakon kuunliljoja, sinikuunliljaa Hosta sieboldiana elegans. Ne ovat metsäpuutarhan, ellei jopa satupuutarhan, alku ja juuri. 🙂

Metsäpuutarhan paikka
Suoranainen ihme on, että kosteikoksi muuttuneen viime kesän uuden penkin kaikki perennat näyttäisivät olevan hengissä. Pionit ovat nousemassa, akileija, kullero, moni muu. Ehkä niiden pienet juuristot ovat kuitenkin jääneet vedenrajan yläpuolelle. Ja sipulitkin ovat selvinneet – keisarinpikarililja tekee jo nuppuja.

Sen huono-onnisen penkin vieressä on yhä lammikko ja penkin ja lammikon välimaasto on hyvin hyllyvää multaa, joka hiljalleen liukenee lammikkoon. Jonkun rankkasateen jälkeen lammikko varmaankin tulvii perennoihin saakka. No, katsonpa, pysyykö siinä savikuopassa vesi koko kesän vai pitäisikö laittaa allasmuovi. Jokin pumppu, suihkulähde tai muu keino veden sekoittamiseen pitäisi myös keksiä, ettei lammikosta tulisi hyttystoukkien pesä. Viimeistään elokuussa siirrän pioniparat ja muutkin talvimnärkyydelle arat kasvit taas toiseen paikkaan ja istutan kosteikkokasvit niiden tilalle.

Tulppaanit ovat nupulla. Krookukset kukkivat vielä, samoin kevättähdet ja muutama talventähtikin. Narsissit ovat vasta aloittamassa kukintaa, mutta sinililjat ovat kauneimmillaan.