Töitä

Mitä viime kesänä jäi puutarhassa tekemättä? Jos olisin järjestelmällinen ja ahkera ihminen, voisin laatia listan tekemättömistä töistä ja aloittaa hommat heti keväällä niistä:

  • Risukasa vain kasvoi. Se pitäisi raivata, katkoa oksat vaikka raivaussaksilla ja heitellä kahteen pinoon: poltettaviin paksut oksat, ohuet haketta varten.
  • Japanintattaren kasvupaikan ja nokkospöheikköjen päällä on yhä pressut. Ne saavat ollakin siinä, kunnes ehdin ensi kesänä kääntää maan, poistaa rikkojen juuret ja istuttaa kasvit niille paikoille.
  • Polkuja pitäisi kivetä.
  • Pitäisi raivata saniaispöheikkö perennoille ja alppiruusuille. Ja koristeheinille.
  • Kuollut kartiovalkokuusi olisi pitänyt sahata pois.
  • Suuri osa kukkaruukuista on yhä pesemättä ja desinfioimatta.

Mutta luulenpa, että kevään koittaessa sahat ja raivaussakset saavat jäädä ja minä vain kylvän uusia kasveja. 

Marraskuun aurinkoisina päivinä maakellarin pressutettu rinne oli kaunis valkoisena huurteesta. Siihen on pakko istuttaa valkoisia kukkia, mikään muu ei ole mahdollista. Aurinkoiselle puolelle puolivarjon ja varjoiselle puolelle varjon kasveja. Valkokukkaisia, valkokirjavalehtisiä, hopealehtisiä.

Puolivarjoon, keväästä syksyyn:

  • lumikellot Galanthus nivalis, Galanthus elwesii
  • jouluruusut -paljon jouluruusuja! – Helleborus Niger, Helleborus orientalis
  • tummahelmililja Muscari armeniacum
  • nuokkutähdikki Ornithogalum nutans
  • isokevättähti Scilla lucillae
  • idänsinililja Scilla siberica alba
  • orkideanarsissit Narcissus Triandrus
  • arovuokot Anemone sylvestris, tai kanadanvuokot Anemonidium canadense
  • valkoiset japaninesikot Primula japonica ’Postford White’
  • valkoiset kasvitieteelliset tulppaanit, esim. Tulipa clusiana
  • valkovihreät viridiflora-tulppaanit Tulipa viridiflora Spring Green
  • valkoiset kerrotut akileijat, esim. Aquilegia ’White Bonnets’, ’White Barlow’
  • valkoiset sarviorvokit Viola cornuta alba
  • illakko Hesperis matronalis album
  • verikurjenpolvi Geranium sanguineum ’Album’
  • valkokirjava kuunlilja Hosta fortunei, ’Patriot’
  • keltapeippi Lamiastrum galeobdolon
  • nukkapähkämö Stachys byzantina
  • virginiantädyke Veronicastrum virginicum
  • valkoinen syysvuokko Anemone hupehensis
  • kaunokainen Bellis perennis album
  • valkoinen metsäasteri Aster divaricatus
  • jaloangervo, esim. Astilbe Brautschleier

Varjoon, keväästä syksyyn:

  • lumikellot Galanthus nivalis, Galanthus elwesii
  • jouluruusut Helleborus Niger, Helleborus orientalis
  • tummahelmililja Muscari armeniacum
  • nuokkutähdikki Ornithogalum nutans
  • isokevättähti Scilla lucillae
  • idänsinililja Scilla siberica alba
  • orkideanarsissit Narcissus Triandrus
  • rotkolemmikki Brunnera macrophylla ’Jack Frost’
  • rönsytiarella Tiarella cordifolia
  • kalliokielo Polygonatum odoratum
  • rohtoimikkä Pulmonaria officinalis ’Sissinghurst White’
  • valkokukkainen varjohiippa Epimedium youngianum Niveum
  • valkoiset kerrotut akileijat, esim. Aquilegia ’White Bonnets’, ’White Barlow’
  • varjorikko Saxifraga umbrosa
  • illakko, Hesperis matronalis alba
  • valkoinen tummakurjenpolvi, Geranium phaeum ’Album’
  • valkokirjava kuunlilja, esim. Hosta fortunei ’Patriot’
  • keltapeippi, Lamiastrum galeobdolon
  • syysmyrkkylilja Colchicum autumnale