Paljon perennojen versoja on nousemassa maasta: esikot, akileijat, pionit, sinivuokot, kevätkaihonkukat, kylmänkukat, sarviorvokit, lehtosinilatvat, vaahtera-auliot, lehtoängelmät. – Ai lehto-ongelmat? sanoi pikkuneito.- Ehei, vaan ängelmät, minä nauroin.- Mutta jos lehdossa kasvaisi vaikka joku kamala rikkaruoho, joka vain leviäisi ja leviäisi, niin sitten se olisi lehto-ongelma, sanoi pikku loogikko siihen. – Niinpä, minä sanoin. – Sellainen olisi lehto-ongelma.
Istutin ruukkuihin puutarhamessuilta haalitut perennanjuurakot: saksankurjenmiekat, isotähtiputket, kellukat, valkoreunaiset kuunliljat ja syysleimut.
Maakellarin jäätyneen ovenkin sai viimein auki ja kellarin hyllyltä purulla ja turpeella täytetyt lootat, joihin jemmasin syksyllä daalianjuurakot ja gladioluksen mukulat. Jännitys tiivistyi, kun kaivoin juurakoita purusta. Ovatko ne paleltuneet? Tammikuussa oli kahdenkymmenen asteen pakkanen. Ovatko ne homehtuneet? Maakellarissa ei juuri ilma vaihdu. Mutta ihan tiiviitä mukuloita löysin purun seasta. Kiinteitä kuin perunat, gladioluksen mukuloissa pientä silmun alkuakin 🙂
Niinpä asensin ne develiin autotalliin, sipulikoreihin ja vateihin. Mergetään prodiin heti kun yöpakkasten vaara on ohi.
metsarinteenpuutarha 