Elukat

Puutarha ei ole vain kasvien ja ihmisten puutarha.

Etanoita oli tänä kesänä paljon, mutta rastaita ja sammakoita näkyi myös. Rastailla oli pesä talon edessä kasvavassa suuressa lehmuksessa ja parvekkeelta saattoi nähdä, kuinka poikasille kannettiin sapuskaa. Mutta ainakin kaksi kuollutta rastasta myös korjasin pihalta pois. Toinen pudonnut pesästä, toinen törmännyt ikkunaan hyönteisjahdissaan.

Heinäkuussa pihassa kävi jokin isompikin elukka. Rouskutti kuunliljoja ja haukkasi liljoista nuput.

Yritin myös löytää keinoja elukoiden karkottamiseksi, mutta mäntysuopa kuunliljoissa oli niille hyvä kastike ja puissa kiilluvat ilmapallot tai välkkyvät cd-levyt kai vain huvittivat niitä. Rouskutus loppui vasta kun peitin hallaharsolla kaikki kuunliljat. Myöhemmin luultavasti sama eläin kävi herkuttelemassa auringonkukkien nupuilla. Auringonkukkia ei siis tänä kesänä pihalla näy.

Kesä oli siis kauriiden, rastaiden, sammakoiden. Myös etanoiden (varsinkin illakot), kaaliperhosten toukkien (maksaruohot), kirvojen (juhannusruusun nuput), liljakukkojen (varjoliljat) ja kirppojen (krassit).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s